Etäpäivä = siivoamista, ruokien suunnittelua, kaupassa käymistä ja muita kotihommia. Okei, en oo saanut kyllä mitään siivottua, paitsi epäkelpoja ruokija laihduttajalle. :D Kaikenlaista mäkin oon kaappeihini jemmannu. Menen kauppaan ja tekee mieli jotain hyvää, ostan hetken mielijohteesta esimerkiksi keksejä, syön aina max. puolet paketista ja sitten ne jäävät kaapin perille. Heitin aamulla pois viisi siis VIISI avattua keksipakettia, joista yhdessä oli muutama keksi, kolmessa puolet ja yhdestä oli syöty vain muutama. Mitä niitä enää säästelemään, yhdestä oli päiväys mennyt viime kesänä. :D Suklaata oli avaamaton joulusuklaa rasia, jonka vien jollekulle, sitä en raaskinut pois heittää, mutta kaksi vajaata suklaalevyä, vajaa chilipähkinäpussi sekä kaksi vajaata sipsipussia upposivat roskiin.. sipsien pois heiton kohdalla teki kyllä tiukkaa. :b
Ruokia ei onneksi ollut paljoa ja niiden kohdalla päätinkin, että opiskelijana en heitä mitään hukkaan, pakkasessa noin 150g ranskalaisia sekä uunimakkarapaketti, söin ranut ja toisen makkaroista, teen illasta munakasta toisen makkaran kylkeen, jos nälkä yllättää, muutoin popsin viimeisen makkaran huomenna munakkaan kera ja sitten syödäänkin vain ja ainoastaan fiksusti ja terveellisesti. Kaupasta tarttuikin mukaan lisää Skyrejä, mango ja vanilija uusina makuina minulle, en ole vielä maistellut.
Positiivista tässä päivässä on se, että tein niin kuin olin suunnitellut, nimittäin vatsalihastreenin kuminauhoilla! Kuminauhojen kanssa jumppaaminen on mukavaa ja mikä parasta voi keksiä itse erilaisia liikkeitä. Vatsojen kanssa se vaan on hieman haasteellista ja sen huomaa siitäkin, että netissäkin on tosi nihkeästi liikkeitä nimenomaan vatsan treenaamiseen, onneksi on kolme tehokasta liikettä ja ne saavat riittää niin kauan, kunnes keksin/löydän lisää. (:
Yksin on hankala kuvata liikkeitä, mutta yritän kertoa kuitenkin. Vinot vatsalihakset tein niin, että kuminauha on ovenkahvassa kiinni, pidän kiinni kuminauhan kahvoista oven puoleisella kädellä ja käsi on vatsani kohdalla, pieni haara-asento ja sitten vain lähdetään kiertämään yläkehoa pois päin ovesta käyttäen vatsalihaksia.

Suorille vatsalihaksille on kaksi liikettä, toisen voi tehdä tuolin kanssa, mutta itse tein sen sohvan divaaniosalla, pitkä kuminauha sohvan alle ja kumpparin kahvat olkapäille ja siitä sitten rutistuksia. Toinen liike tehdään lattialla selinmaate, jalat nostetaan siten, että jalat on yläkroppaan nähden 90 asteen kulmassa ja koukussa, otetaan pyöreä kuminauha ja laitetaan se reisiä vasten, jalkoja tuodaan vatsan lähelle niin, että kumpparin vastus tuntuu ja sitten jalat takaisin kulmaan. Olipas sekavasti selitetty.. ehkä joskus sitten kuvien kera. :D
Viimosena kuva tältä päivältä, päällä on Lidlistä ostettu tekninen toppi, ei kauheen kaunis meikäläisen päällä, mutta toivotaan, että tovin päästä sitä vois käyttää ihmisten ilmoilla. :3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti